Reitti oli sama kuin edellisessä paitsi Eno muuttui Enonkoskeksi. Matka riitti googlemapsin mukaan.....ei paljoa marginaalia mutta tarpeeksi.
Otin matkalla ruskakuvan Raahen kyltin luona ja ajelin siitä ABC:lle syömään.
Ruokailun aikana soitin ajokoordinaattorille ja kerroin lähteväni ajamaan lenkin uudelleen. Olavi varoitti että edellisen reitin kilometrit olivat nippa nappa riittävät SS1600K suoritukseen ja varoitti samalla goolemapsin kilometreistä. Siitä alkoi ajatus siitä että jostain pitää napata lisää matkaa. Soitin kotiin ja Anja naputti googlemapsiin Pieksämäen tilalle Porvoon. Siitä tulikin sen verran marginaalia sen verran että varmasti pitäisi riittää ainakin matkan puolesta.
Ajelin siitä Raahen Nesteelle tankkaamaan alkutankkauksen ja ottamaan todistajalausunnot. Toinen kassahenkilöistä oli töissä silloin kun lähdin eka lenkille ja näytti myös muistavan tapauksen. Navissa oli tallessa edellisen reissun paikat joten niitä ei tarvinnut erikseen enää naputella. Suunnan otin kohti Alavieskaa samaa reittiä pitkin. Kun olin Pyhäjoelta kääntynyt kohti Merijärveä alkoi pian satamaan sen verran että laitoin sadepuvun päälle.
Otin mennessä uuden kuvan Alavieskan kyltistä ja ajelin tankkaamaan. Kuitin saatuani ja kilometrit tallennettuani suuntasin takaisin 8 tielle suuntana Uusikaarlepyy. liikennettä ei ollut paljoa haitoilla joten matka eteni mukavasti.
Auran ABC:llä nappasin Hesen kerroksen ja kahvin. Ilma alkoi viilenemään ja laitoin windstopperin lämmikkeeksi. Laitoin naviin Porvoon määränpääksi ja se opasti Marttilan kautta Halikkoon ja moottoritielle. Lämpötila oli tippunut 9 asteeseen ja tien korkeuden vaihtelut tuntuivat lämpötilassa selvästi. Ilman navia olisin ajanut kehä 3:sta itään mutta navi näytti kääntymisen myöhempään eli kehä 1 kautta. ilta oli jo sen verran myöhäinen että arvelin 1 kehän vetävän ihan hyvin ja siinä tuli ajettua se pätkä melkein päästä päähän eka kertaa. Liikennettä oli jonkin verran ja poliisit oli yhden motoristin pysäyttäneet vastaantulijoiden puolella....ei ollut mikään kauhea kiire joten ajelin ihan rauhallisesti vanhan Porvoon tien alkuun itäkeskukseen. En lähtenyt moottoritielle koska tarkoitus oli ottaa kuva Porvoon vaakunasta pyörän kanssa. Semmoista ei kuitenkaan vastaan tullut ja ajelin Näsin ABC:lle tankkaamaan. Nuorisoa oli liikkeellä aika paljon monenlaisilla laitteilla ja monenlaisessa kunnossa.
Kun olin tankannut päätin ottaa kuvan Porvoon infotaulusta mutta sitä varten piti heittää pari uukkaria että pääsin jatkamaan kohti Mäntsälää.
Askolan rajan kohdalla tein uukkarin ja otin kuvan joka jäi vanhalta Porvoon tieltä ottamatta. Siitä jatkoin Mäntsälään ja otin suunnan kohti Juvaa.
Stoppasin Tähtihovissa, söin toisen eväsleivistä ja kävin kahvilla. Kuortin jälkeen alkoi vettä tulla siihen malliin että oli pakko kiskoa sadekamat päälle. Siitä jatkoin Juvalle jossa tein välitankkauksen kaiken varalta jos Enonkoskella tulisi jotain ongelmia. Juvalta matka jatkui Savonlinnaan ja sieltä Enonkoskelle.
Ensimmäisenä tuli vastaan otto josta kävin ottamassa kuitin ja sieltä lähdin hakemaan tankkauspaikkaa. Nesteen automaatti löytyikin ja kuitin saatuani laitoin navigaattoriin Varkauden määränpääksi. Halusin päästä isommalle tielle, suorin reitti meni pikkuteitä suoraan Rautavaaralle mutta tiet olivat pieniä. Oli pimeä, satoi vettä ihan kunnolla joten pienten tieden ajaminen ei houkuttanut yhtään enempää kuin oli välttämätöntä. Varkauteen menessä oli yksi lossipätkä jonka olin varmistanut etukäteen että se kulkisi myös yöllä. Sen osalta kävi tuuri sillä just kun olin tulossa puomille näin että lossi oli samalla puolella ja kuljettaja oli kävelemässä kohti lossia. Kohta kone jyrähti käyntiin, puomi nousi ylös ja ajoin lossiin. Ketään muita ei kyytiin tullut joten sain privaattikyydin.
Kun tultiin rantaan moikkasin kuljettajaa kiitokseksi matkasta ja jatkoin kohti Varkautta. Käännyin 5 tielle ja kohta pyöräytin Varkaudenporttiin ja katoksen alle suojaan. Vaihdoin 'vedenpitävät' hanskat perinteisiin siivoushanskoihin.....ol mukava saada kuivat käsineet. Matka jatkui kohti Siilinjärveä ja kelikin näytti välillä paremmalta. Kun sitten käännyin 5 tieltä kohti Rautavaaraa pilvetalkoivat taas lisääntyä ja kohta alkoi satamaan...alkoi jo pikkuisen .....ttamaan, mutta motoristihan ei keliänsä valitse joten matka jatkui kohti Rautavaaraa. Kävin tankkaamassa tutussa paikassa mutta kuvaa en enää kyltistä ottanut, kameran esiin kaivaminen olisi vaatinut hanskojen riisumisen ja pukemisen ja se ei siinä sateessa liiemmin houkutellut, sama juttu tuli vastaan Siilinjärven rajalla. Kävin muutaman litran tankkaamassa Siilinjärven ABC:llä jotta sain kuitin. Siitä matka jatkui kohti Viitasaarta. Päätin tällä kertaa noudattaa navin antamia ohjeita ja käännyin edellisestä reissusta poiketen pohjoiseen kun tulin 4 tielle. Kohta navi opasti vasemmalle Kannuksen suuntaan ja seuraavan käännöksen kilometreistä arvelin että reitti kulkisi Lestijärven, Halsuan ja Räyringin kautta Evijärvelle. Näin reitti sitten menikin ja kun saavuin Evijäven ST1:lle aikaa jäi melkein 2 tuntia ylimääräistä.
Tein lopputankkauksen, hain todistajien nimmarit ja join pullakahvit onnistuneen ajon kunniaksi. Ennen jatkoa soitin kotiin ja tilasin pihvin ja ranskalaiset ruoaksi. Siitä sotten ajelin Ouluun, pyörä talliin, suihkuun ja syömään sekä sen jälkeen pikku unille.
jatkuu......
Just sopivaa hulluutta! :D
VastaaPoistaEi se ihan välttämätöntä ole mutta helpottaa :--)
VastaaPoista