päivän reitti
Viimeinen ateria, kärkkäriä ei sitten muutamaan viikkoon saakaan |
Valmiina lähtöön
Matka alkoi illalla lähtötankkauksella Tupoksen ABC:llä ja siellä oli porukkaa tosi paljon. Suviseurojen paluuliikenne näkyi ja todistajien nimmarit oli pikkuisen hankala saada...henkilökunta oli koko ajan menossa. Nimmarit tuli kuitenkin ja matka saattoi alkaa. Ajoin Tornioon ensin , siitä sitten väylänvartta ylös Muonioon josta palasin tankkauksen jälkeen samaa tietä Kolariin.
Rajalla
Korpilompolossa
Matka jatkui Korpilompolon kautta Töreen jossa tankkasin. Siitä lähdin jatkamaan kohti Södertäljeä. Matka jatkui ihan ok säässä tankkausten ja muiden taukojen katkomana kohti etelää. Tukholmassa tehtiin tietöitä ohitustiellä ja se aiheutti muutaman pienen stopin mutta ihan kohtuudella pääsin kuitenkin läpi. Södertäljeen saavuin iltapäivällä. Kypäräkaljat jäi juomatta koska olutta saisi vasta 5 jälkeen. Kävin suihkussa ja lähdin kävelemään kohti keskustaa, matkaa oli muutama kilometri mutta teki hyvää pikkuisen liikkua vajaan vuorokauden istumisen jälkeen. Kaupungissa on Scanian tehtaat ja se kyllä näkyi. Reitti kaupunkiin kulki eri tehdasalueiden lomitse kohti keskustaa. Siellä havaitsi että kaupungissa on siirtolaisia paljon...varsinkin kävelykadulla se näkyi. Kävin ostamassa Dressmanilta yhdet kalsarit ja Clas Ohlsonilta korvatulpat. Olin lounastanut päivällä mutta sen verran oli nälkä että käväisin Mäkkärillä syömässä. Sitten tepastelin takaisin hotellille ja kellokin oli jo niin paljon että hotellin baarista sai oluen. Olo alkoi olla sen verran väsynyt että pienen kanavasurffailun jälkeen aloin nukkumaan.
Sähköpostiin tuli tänään ilmoitus hyväksymisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti